Minä

Koiraharrastukseni alkoi jo pikkutyttönä, kun sain ensimmäisen oman koirani, monirotuisen Hinnin. Hinni oli maailman paras ensimmäinen koira pienelle tytölle. Hyväluonteisena ja kärsivällisenä koirana Hinni oli helppo kouluttaa. Hinni eli perheessämme 11-vuotiaaksi.

Ensimmäinen rotukoirani oli keskiaasianpaimenkoira "Venni", Fatikon Dragonfly, jonka hankimme talonvahdiksi vuonna 2005. Haaveena olivat näyttelyt ja omat koiranpennut, mutta kyynärnivelongelmat ja myöhemmin Venniä vaivannut paha allergia esti nämä puuhat. Venni oli pienen maatilan vahtitöissä lyömätön ja tätä virkaa hän hoiteli kunniakkaasti viisi vuotta, kunnes allergioiden uuvuttamana nukkui pois toukokuussa 2010. Vennin viran on perinyt keeshond uros "Touko", Javira's Remontti Reiska. 

Mietiskelin pitkään, jackrusseli vai kääpiöpinseri? Lopulta tuli kumpikin. Tallin Kingi-kenneliin oli syntymässä russelipentuja ja varasin yhden narttupennun, jos semmoisia tulisi. Ja niin saapui seitsenviikkoinen Nilla perheeseen 2007. Pari vuotta myöhemmin saapui kääpiöpinseri Nala. 
Nalan linja on jatkunut tähän päivään saakka. Tämän päivän pikku kääpiöpinsereissämme nään edelleen pilkahduksia Nalasta, sen iloisesta ja hyvästä luonteesta.
Nillan linjasta meille ei saatu jatkajaa russeleihin, mutta yksi kantanarttumme linja jatkuu edelleen pienen mutkan kautta. Rippendall's Lili jätti meille kaksi pentuetta, toisesta pentueesta myimme narttupennun ystävälleni Kanelinkukan-kennelin kantanartuksi. Sitä kautta sain myöhemmin hankittua Kanelinkukan Amandan, jonka kautta taas Lilin linja jatkuu meillä edelleen.

Vuosien saatossa meille on myös syntynyt muutama villakoirapentue sekä prahanrottakoirapentue.

Kasvattajan peruskurssin kävin 2008 ja hain kennelnimeä. Samana vuonna syntyivät ensimmäiset russelipentueet. Kasvattajan jatkokurssin kävin 2013. Näyttelyinnostukseni kasvoi oikeastaan vasta villakoirieni myötä. Nykyisin harrastamme jonkin verran näyttelyitä, mutta edelleen paras harrastuksemme on metsälenkit ja kilpajuoksut syksyisillä sänkipelloilla.

Iloinen koiralaumani elää pienellä maatilalla Urjalassa, yhdessä perheeni ja muiden eläinten ympäröiminä. Tilallamme kasvatetaan welshponeja.

Pyrin kasvattamaan ennenkaikkea terveitä ja iloisia koiria. Jokainen pentue on tarkoin suunniteltu ja on tarkoitus jättää pentuja kotiin kasvamaan. Valitettavasti kaikkia en voi luonani pitää, joten etsinnässä on yhteistyökykyisiä sijoituskoteja, niin uros- kuin narttupennuillekin. 

Olen jäsenenä:

Suomen Kennelliitto ry

Suome Jackrussellinterrierit ry

Suomen kääpiöpinserit ry

Suomen Koirankasvattajat/ Sukoka ry